Aina matkan varrella

Aloita 2018 hyvällä omatunnolla!

31.12.2017

Uusi vuosi merkitsee monelle uutta alkua. Lupauksia tehdään terveellisemmistä elämäntavoista ja herkuista luopumisesta, mutta miksi näitä lupauksia terveellisemmästä elämästä on niin vaikea pitää?

Ehkä lupauksen pitämiselle ei ole edellytyksiä. Ehkä lupaus tuntuu liian vaativalta arjen koittaessa. Uuden vuoden lupaukset terveellisemmästä elämästä tuovat usein mukanaan isoja muutoksia, sillä nämä tarkoittavat monelle herkuttelusta ja makuelämyksistä luopumista, mikä voi tuntua isolta uhraukselta. Kun oikeat välineet tavoitteiden saavuttamiseksi puuttuvat, käy usein niin että arjen koittaessa lupaukset unohtuvat. Mutta onko herkuista ja makuelämyksistä täysin luovuttava?

Vastaus on ei.

Onneksi löytyy terveellisiä ja herkullisia vaihtoehtoja, kuten Barebells tuotteet, jotka tulivat R-kioskeihin viime kesänä. Koko idea Barebells-tuotteisiin lähti siitä, kun oli vaikea löytää terveellisiä ja hyvän makuisia herkkuja, joita voisi syödä hyvällä omatunnolla terveellisyydestä tinkimättä. Lanseerauksen jälkeen kävi ilmi, että Barebellsin perustajat eivät olleet ainoat jotka olivat kaivanneet hyvän omatunnon herkkuja, sillä tuotteet saavuttivat nopeasti suuren suosion kuluttajien keskuudessa.

Herkulliset Barebells-tuotteet sisältävät runsaasti proteiinia, vähän hiilihydraattia eikä yhtään lisättyä sokeria. Tuoteperheeseen kuuluu korkeaproteiinipitoiset vanukkaat, patukat ja pirtelöt. Hurmaavan pehmeät proteiinivanukkaat ovat saatavilla mauissa Strawberry Supreme, Creamy Vanilla ja Pear & Vanilla. Suussa sulavat ja täyteläiset proteiinipatukat ovat saatavilla neljässä maussa: Salty Peanut, Caramel Cashew, Cookies and Cream sekä Coconut-Choco. Proteiinipirtelöt, jotka vievät pahemmankin makeanhimon on saatavilla mauissa Vanilla, Strawberry, Banana ja Chocolate.

Tuotteet voi syödä sellaisenaan mutta sopivat hyvin myös leivontaan tai esimerkiksi smoothieen. Pari ruokalusikallista vaniljavanukasta puuron päälle tekee puurosta ihanan samettisen pehmeää ja herkullista. Tai jos haluat jotain nopeeta niin sorru suklaanhimoon ja nauti suklaapatukasta, hyvällä omatunnolla! Kun on oikeat apuvälineet käsillä, ei ole vaikea pitää kiinni uuden vuoden lupauksista!