R-kioski lähtee mukaan tärkeään asiaan jo ennen virallista eturauhassyöpäkuukautta. Marraskuun sijaan kampanja käynnistyy syyskuussa, kun Nyyttipulla palaa valikoimiin, tuttuun tapaan käsin muotoiltuna mutta entistä maukkaampana. 

Suomessa noin 5 000 miestä sairastuu vuosittain eturauhassyöpään, joka on miesten yleisin syöpä. Varhainen toteaminen voi pelastaa henkiä, ja siksi R-kioski haluaa kiinnittää huomiota oireiden tunnistamiseen ja testauksen tärkeyteen. 

Seuraavan neljän viikon aikana jokaisesta R-kioskista ostetusta Nyyttipullasta lahjoitetaan 10 senttiä Propo Suomen eturauhassyöpäyhdistyksen toimintaan. Keräysvarat tukevat sekä tietoisuuden lisäämistä, että syöpään sairastuneiden arkea. 

Nyyttipullat leivotaan tänäkin vuonna tuttuun tapaan Leipomo Rostenissa Turussa, mutta valmistusprosessi on hieman muuttunut, jotta hyvän tekeminen olisi vieläkin herkullisempaa. 

– Asiakkaamme ovat toivoneet entistä mehevämpää Nyyttipullaa, ja nyt sellainen on tarjolla. Samalla jokainen pulla vie meitä askeleen lähemmäs tärkeää tavoitetta: lisätä tietoisuutta ja tukea sairastuneita, kertoo tuotepäällikkö Jenna Hakala. 

 

R-kioskien hyväntekeväisyyskilpailu   

R-kioskit kilpailevat viikolla 37 kaikkien aikojen Nyyttipulla Royal Battlessa, jossa kioskit haastavat toisensa tekemään hyvää. Kisassa ratkaistaan, kuka onnistuu keräämään suurimman potin hyväntekeväisyyteen, eli kuka nousee ”ketjun suurimmaksi hyväntekijäksi”.  

– Kilpailun ajan Nyyttipullan saa kioskeilta eurolla, koska haluamme tehdä osallistumisesta aidosti mahdollista kaikille, jatkaa Hakala.   

 

Hyväntuulisella tempauksella huomiota vakavalle aiheelle 

Nyyttipullasta kertyneet varat ohjataan Propo Suomen eturauhassyöpäyhdistys ry:lle. Propo on vuonna 1997 perustettu potilasjärjestö, joka kuuluu Suomen Syöpäyhdistykseen. Yhdistyksen tehtävä on tarjota luotettavaa tietoa ja käytännön tukea eturauhassyöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen. 

– Meidän tärkein tavoitteemme on auttaa sairastuneita elämään hyvää elämää diagnoosista huolimatta. Vertaistuella on tässä iso merkitys, ja lahjoitusvaroilla pystymme järjestämään ryhmiä ja tapaamisia, joissa sairastuneet voivat löytää keskustelukumppaneita ja jakaa kokemuksiaan, sanoo toiminnanjohtaja Kimmo Järvinen. 

Propo ry on ilahtunut siitä, että R-kioskin viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestämä tempaus saa jatkoa. Nyyttipulla on koettu hyväntuuliseksi ja helposti lähestyttäväksi tavaksi nostaa esiin vakavaa ja monia koskettavaa aihetta ja samalla antaa jokaiselle mahdollisuus osallistua tärkeän asian tukemiseen herkullisella tavalla.