Taikojen talo (The House of Magic) on maailmalla menestynyt StudioCanalin vauhdikas 3D-animaatio, jossa hahmojen ääninä ovat muiden muassa Jussi- palkitut Antti Litja, Sampo Sarkola, Matleena Kuusniemi ja Joonas Saartamo. Nuori Luka Haikonen tekee mainion roolin Myrsky-kissana. Taikojen talon suomenkielisen dubbauksen on ohjannut Juha Wuolijoki, joka tunnetaan muun muassa elokuvista Joulutarina
Lue LisääRakastettuun lastenkirjaan perustuva valloittava koko perheen elokuva! Ekaluokkaiset tytöt, Onneli ja Anneli, löytävät kadulta kirjekuoren täynnä rahaa. Löytämillään rahoilla he ostavat salaperäiseltä rouva Ruusupuulta täydellisen talon, joka on kuin kahdelle pikkutytölle tehty. Tytöt muuttavat taloon ja viettävät unelmiensa kesää, josta ei seikkailuja ja yllätyksiä puutu. Kesän aikana tytöt tutustuvat myös
Lue LisääKaikkien aikojen ensimmäisessä täyspitkässä LEGO®-elokuvassa seikkailee Emmet (Chris Pratt), aivan tavallinen LEGO®-ukko, jota erehdytään luulemaan maailmanpelastajaksi. Emmet joutuu uskomattomaan seikkailuun, jossa hänen on pelastettava maailma ilkeän tyrannin ikeestä. Emmet-parka on kuitenkin valmistautunut tehtävään toivottoman (ja huvittavan) huonosti. Myös suomeksi puhuttu! © 2014 Warner Bros. Entertainment Inc. LEGO, the LEGO logo
Lue LisääHii-o Hoi, maaoravia näkyvissä! Luvassa hyökyaallollinen tassuja nostattavaa musiikkia ja mukaansatempaavaa hupia koko perheelle, kun Alvin ja Pikkuoravat palaavat hauskuuttamaan uudessa huikeassa seikkailussa! Alvin, Simo,Tero ja tyttötrio ovat lähteneet lomailemaan luksusristeilijälle, jonka kulkua he keikuttavat tutulla kurremaisella keppostelullaan. Matka muuttuu entistäkin kimittävämmäksi, kun kuusikko päätyy autiolle saarelle – ja huomaavat,
Lue LisääTutustuttaakseen Frankien pelottavaan perimäänsä tyylikkään tuliset monsteriystävykset matkustavat ajassa taaksepäin Monster High™:n ihka ensimmäiseen päivään. Siellä he tapaavat Sparkyn, kallottavan teinin, jolla on pakkomielle elämän luomiseen. Kun Sparky seuraa kaveruksia aikaportin läpi moderniin Monster High™:hin, seurauksena on kahdeksikon yhteensulautuminen ja muuttuminen neljäksi karmivan cooliksi hybridimonsteriksi. Heidän on todellakin tehtävä töitä
Lue LisääPienen metsäaukion rauha järkkyy, kun hätäisesti hylätyn eväsretken jäännökset sytyttävät sodan kahden muurahaisheimon välille. Pelissä on mittaamattoman arvokas aarre: peltilaatikollinen sokeria. Rohkea nuori leppäkerttu löytää itsensä keskeltä taistelun tiimellystä. Hän ystävystyy Mandible-nimisen mustamuurahaisen kanssa ja auttaa tätä puolustamaan kekoaan punaisten muurahaisten hyökkäykseltä. Minisankarit – Ruohonjuuritasolla (Minuscule – La vallée des
Lue LisääVuosi 2031. Epäonninen yritys keskeyttää ilmaston lämpeneminen johtaa uuteen jääkauteen. Ihmiskunnan viimeinen turvapaikka on junassa nimeltä Snowpiercer, joka kiertää ympäri maailmaa ikiliikkujamoottorinsa voimin. Jäistä maisemaa puhkovassa junassa noudatetaan tiukkaa luokkajakoa: köyhät kyykistelevät junan takaosassa rikkaiden ja etuoikeutettujen nauttiessa leveästä elämästä junan keulassa. Helvetti pääsee valloilleen, kun köyhempi osa nousee kapinaan.
Lue LisääHuikaiseva satumusikaali! Barbie™ on Alexa, ujo prinsessa, joka löytää salaisen oven ja astuu fantastiseen taikaolentojen ja yllätysten maailmaan. Salaisessa maailmassa seikkaillessaan Alexa tapaa Romy-merenneidon ja Nori-haltijan, jotka kertovat pilalle hemmotellun hallitsijan Malucian pyrkivän viemään maasta kaiken taikuuden. Yllätyksekseen Alexalla on taikavoimia tässä uudessa maailmassa, joten hänen uudet ystävänsä uskovat hänen
Lue LisääKevin Costner palaa valkokankaalle kiisteltynä general managerina Sonny Weaverina, joka ei aina noudata pelin sääntöjä. Vuoden tärkeimpiin kuuluvana siirtopäivänä hänen yksityiselämänsä ja uransa joutuvat törmäyskurssille, ja hän yrittää pelastaa joukkueensa, työpaikkansa ja elämänsä. Up in the Airista Oscar®-ehdokkuuden napannut tuottaja on tehnyt koskettavan elokuvan, jossa suurimmat voitot eivät ole aina
Lue LisääWalt Disney Animation Studios, suosikkianimaatioiden “Kaksin karkuteillä” ja “Räyhä-Ralf” tekijä, tuo nyt valkokankaille uuden vauhdikkaan animaatiokomedian.
Lue LisääVuokraa leffa Ärrältä, saat kivan minioni-aiheisen näytöspuhdistajan älypuhelimeesi kaupan päälle!
Lue LisääKutistus- ja jäädytyssäteillä sekä maa- ja ilmataisteluaseilla varustautunut Gru on valmis kukistamaan jokaisen, joka osuu hänen tielleen.
Lue Lisää