Lehdistötiedote 30.6.2017.

R-kioski juhlii kesällä suvaitsevaisuutta ja tutki teeman hengessä, ketä Suomessa asuvaa pidetään maamme suvaitsevaisimpana henkilönä. Äänestyksen kärkeen nousi Arman Alizad, toiseksi sijoittui Sauli Niinistö ja kolmanneksi Pekka Haavisto.

R-kioski haluaa aiempien vuosien tapaan kannustaa ihmisiä suvaitsevaisuuteen ja on tuonut kioskeihin sateenkaaren väreissä loistavat Suvaitsevaisuuskupit. Teeman hengessä yritys teetti myös tutkimusyhtiö M3 Researchilla kyselyn, jossa 1 000 Suomessa asuvaa henkilöä pääsi kertomaan, kuka on heidän mielestään Suomen suvaitsevin henkilö.

– Oli iloista huomata, että äänestyksessä nousi esiin tosi monia nimiä niin taiteiden, politiikan kuin journalisminkin saralta. Voiton korjasi Arman Alizad, joka sai lähes 17 prosenttia kaikista äänistä. Kakkos- ja kolmossijassa käytiinkin sitten jo vaaliteeman hengessä kovaa kisaa. Toiseksi äänestyksessä nimittäin sijoittui tasavallan presidentti Sauli Niinistö noin 12 prosentilla ja kolmanneksi Pekka Haavisto 8,5 prosentin potilla, R-kioskin markkinointijohtaja Ann-Charlotte Schalin kertoo tuloksista ja jatkaa:

– Aivan kärjen tuntumaan nousi myös Martti Ahtisaari.

R-kioski palkitsee voittajan loppuvuoden ilmaisilla annoskahveilla R-kioskilla. Suvaitsevaisuuden hengessä voittaja voi valita kahvin sijaan myös teen.

– Kyselyn kärkeen nousseita henkilöitä mielestäni yhdistävät konkreettiset teot ja aito vastuunotto vastuullisuusasioissa. He kaikki ovat lisäksi rohkeita puhujia, jotka eivät epäröi tarttua vaikeisiinkaan asioihin, R-kioskin toimitusjohtaja Teemu Rissanen kommentoi.

Rissasen mukaan suvaitsevaisuus on R-kioskille tärkeä arvo, jota se noudattaa myös kaikessa omassa toiminnassaan.

– Meille on tärkeää, että emme tee eroa ihmisten välillä kansallisuuden, kielen, seksuaalisen suuntautumisen, sukupuolen, identiteetin tai minkään muun perusteella. Suvaitsevaisuus tarkoittaa meillä kaikkien ihmisten kunnioittamista ja tasa-arvoista kohtelua, Rissanen linjaa.

Jokainen voi halutessaan osoittaa tukensa suvaitsevaisuudelle valitsemalla R-kioskilla asioidessaan kahville tai teelle suvaitsevaisuuskupin. Käynnissä on myös kuvakilpailu. Ottamalla kuvan suvaitsevaisuuskupista ja tägäämällä sen Instagramissa tunnisteella #suvaitsevaisuus osallistuu arvontaan. Voittoina on 10 kpl Tom of Finland -kahvituotepakettia (arvo 45 €). Suvaitsevaisuuskupit ovat R-kioskissa 13.7. asti.

Kysely teetettiin M3 Researchin nettipaneelissa, ja siihen osallistui 1 000 Suomessa asuvaa.

Yhteydenotot:
Anna Hakamäki, viestintä
p. 020 5544 128
s-posti: anna.hakamaki@r-kioski.fi