Lehdistötiedote 4.6.2019.
R-kioski jakaa kahden kuukauden välein paikallisille toimijoille 1 000 euron suuruisia lahjoituksia. Lahjoitusten tavoitteena on tukea pieniä ja lähiyhteisöä hyödyttäviä seuroja ja yhdistyksiä. Lahjoitustyö jatkuu vuoden loppuun saakka.
Maaliskuussa 2018 alkanut Ärrä tekee hyvää paikallisesti -hanke on innostanut paikallisia kioskeja toimimaan ja myös asiakkaat ovat ottaneet kampanjan hyvin vastaan. Kuluvana vuonna R-kioskit jakavat yhteensä 48 000 euroa paikallisille seuroille ja yhdistyksille. Kampanjassa jokaisesta R-kioskeilla myydyistä hot dogeista lahjoitetaan 5 senttiä hyväntekeväisyyteen. Tuki kohdistetaan asiakkaiden ja paikallisten R-kauppiaiden valitsemiin lähiyhteisöä hyödyttäviin hankkeisiin kahden kuukauden välein. Paikallinen urheiluseura voi paikallisavun kautta saada esimerkiksi jalkapallokenttänsä kunnostettua tai paikalliset vähävaraiset perheet kaipaamaansa tukea.
– Asiakkaat ovat suhtautuneet oikein positiivisesti lahjoituskampanjaan. On mielettömän upeaa, että voimme tukea yhdistysten toimintaa, kertoo Melina Suomela, Turun Runosmäen R-kioskin kauppias.
R-kioskit ovat keskeisiä alueellisia toimijoita. Ärrät ovat usein myös asukkaiden kokoontumispaikkoja. R-kioski haluaakin osaltaan tukea paikallista toimintaa.
Turku Thai Boxing Club järjestää tytöille ilmaisen thainyrkkeilyn alkeiskurssin
Tuoreimpien kahdeksan lahjoituskohteen joukossa on muun muassa Suomen vanhin thainyrkkeilyyn keskittyvä sali: Turku Thai Boxing Club (TTBC). Salilla thainyrkkeilyä voivat harjoitella niin vasta-alkajat kuin ammattilaisetkin.
Seura järjestää lahjoitusrahoilla Turun Tyttöjen Talon jäsenille ilmaisen alkeiskurssin, jossa lajiin voi tutustua ohjatussa ympäristössä.
– Thainyrkkeily kasvattaa kunnon lisäksi itsetuntoa. Monet löytävät siitä oman tapansa ilmaista itseään, kertoo toiminnanjohtaja Tommi Räsänen TTBC:ltä.
Tutustumiskurssin lisäksi TTBC käyttää osan lahjoitusvaroista junioreiden kesäharrastustoimintaan. Rahoilla hankitaan muun muassa uusia ulkoiluvälineitä.
Maalis-huhtikuun lahjoitusjakson saajat ovat:
R-kioski Uimaharju Harjunraitti 17: Uimaharjun Kasari ry (vapaaehtoistoiminnan keskus)
R-kioski Hamina Helsingintie 1: Haminan Pallo-Kissat Ry:n (jalkapallon junioritoiminta)
R-kioski Kuusamo Kitkantie 34: Koillismaan Kuuloyhdistys ry
R-kioski Helsinki Rautatieasema Asema-aukio: Jalkapalloseura Gnistan
R-kioski Pyhäsalmi Ollintie 11: Lamminahon Ahto ry junioritoiminta (liikunta)
R-kioski Turku Runosmäki Munterinkatu 15: Turku Thai-Boxing Club ry
R-kioski Kokkola Puutarhakatu 9: Kokkolan Pallo-Veikot (edustusjoukkue)
R-kioski Taavetti Linnalantie 51: Luumäen Pojat ry (urheiluseura)
Lisätiedot:
viestinta@r-kioski.fi
R-kioski on kannattava, kauppiasvetoinen kioskiketju, joka tarjoaa asiakkailleen monipuolisen valikoiman viihdettä, jännitystä ja mielihyvää sekä tärkeitä arjen tuotteita ja palveluita – nopeasti ja mukavasti aamusta iltaan. R-kioski on osa Reitan Group -yhtiöön kuuluvaa Reitan Convenience -yhtiötä, ja sillä on valtakunnallisesti 560 myymälää. R-kioskin bränditunnettuus on 98 %.
Reitan Convenience -yhtiöön kuuluvat R-kioski Suomessa, Narvesen Norjassa ja Latviassa, Pressbyrån Ruotsissa, 7-Eleven ja Shell/7-Eleven Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa, R-kiosk Virossa sekä Lietuvos Spauda Liettuassa sekä uusimpana hankintana Baltian maissa toimiva Caffeine Roasters -kahvilaketju. Reitan Convenience on markkinajohtaja jokaisessa toimintamaassaan. Vuonna 2016 Reitan Conveniencen liikevaihto oli EUR 1,76 miljardia ja myymälöiden lukumäärä oli 2 300. Vuonna 2016 Reitan Groupin liikevaihto oli EUR 9,8 miljardia ja henkilökuntaa sillä oli 38 000.