R-kioski aloitti viime vuonna hyväntekeväisyyshankkeen, jonka avulla tuetaan paikallisia yhdistyksiä ja toimijoita. Ärrä tekee hyvää paikallisesti -hanke on saanut hyvän vastaanoton. Alkaneen vuoden ensimmäisten lahjoituskohteiden joukossa on Uimahyppyseura Tiirat Helsingistä. Seura käyttää tuen kilpailumatkojen kuluihin.

R-kioski lahjoittaa jokaisesta myydystä hodarista 5 senttiä hyväntekeväisyyteen. Kahden kuukauden välein kahdeksan R-kioskia lahjoittaa valitulle kohteelle 1 000 euroa. Tänä vuonna jaettava summa on 48 000 euroa.

Tuki kohdistetaan asiakkaiden ja R-kauppiaiden yhdessä valitsemiin, lähiyhteisöä hyödyttäviin hankkeisiin, kuten urheiluseuroille, teatteriryhmille, potilasyhdistyksille tai eläinten suojeluun liittyvään toimintaan. Paikallinen toimiminen on R-kioskeille tärkeä asia, koska Ärrät ovat keskeisiä toimijoita alueellaan ja usein kioskeille kokoonnutaan koko naapuriston voimin.

Tukea huipulle tähtäävien kisamatkoihin

Alkuvuodesta kahdeksan R-kioskia jakoi 1 000 euroa muun muassa partiolaisille, suunnistajille ja potilasyhdistykselle. Helsingin Rautatieaseman Asema-aukion R-kioskin tuki ohjautui Uimahyppyseura Tiirat ry:lle. R-kioskin kauppiaana on Kari Heikkinen. Vinkki uimahyppyseurasta tuli kioskille aktiivisten vanhempien kautta.

Tiirojen valmennuspäällikkö Satu Pirhonen kertoo, että yritysten antama tuki on tervetullutta, koska sillä voidaan pienentää toimintaan osallistuvien perheiden taloudellista taakkaa. Ärrä tekee hyvää paikallisesti -lahjoituksella seura tukee Tiirojen maajoukkuetason hyppääjien kilpailumatkoja. Tiiroihin kuuluu noin 500 harrastajaa, joista valtaosa on lapsia ja nuoria.

– Kansainväliseen menestykseen tähtäävät hyppääjät matkustavat monta kertaa vuodessa kilpailuihin, ja iso osa kuluista jää perheiden maksettavaksi. Tuella on iso merkitys seuralle ja perheille. Uimahyppy on pieni laji, joten toimintaa rahoitetaan pääosin perheiden harjoitusmaksuilla, Satu Pirhonen toteaa.

Tiirat on maamme johtava uimahyppyseura. Sen kilpahyppääjät ovat ikäsarjojensa kärjessä ja edustavat Suomea maajoukkuetasolla myös aikuisten ja nuorten MM-kilpailuissa. Seurassa on lisäksi runsaasti harrasteryhmiä, joissa uimahyppyjä voi harjoitella omaksi iloksi tai kuntoilumielessä. Nuorimmat hyppääjät ovat viisivuotiaita ja vanhimmat eläkeikäisiä. Uusimpia treenimuotoja ovat perheliikunta- ja temppuhyppyryhmät, joiden pyörittämiseen seura on saanut myös opetus- ja kulttuuriministeriön tukea.

– Nuoret hyppääjämme Lauren Hallaselkä ja Anni Paloheimo tekivät viime vuonna historiaa ja nappasivat nuorten EM-kilpaluissa tyttöjen parihypyssä pronssia. Lauren sai lisäksi hopeaa B-tyttöjen 3 metrin laudalla. Molemmat harjoittelevat valmentaja Satu Uusitalon vetämässä nuorten olympiavalmennusryhmässä, kertoo Satu Pirhonen.

Nuorten olympiavalmentajan palkkaukseen osallistuvat myös Uimaliitto ja Olympiakomitea.

Uimahyppyseura Tiirat harjoittelee pääosin Mäkelänrinteen Uintikeskuksessa ja lisäksi Pirkkolan uimahallissa. Kesällä treenejä voi seurata myös Uimastadionilla.

 

Tammi-helmikuun lahjoittajakioskit ja tuen saajat:

R-kioski Eura Satakunnankatu 26-28: Euran Pelastakaa Lapset ry

R-kioski Helsinki Rautatieasema Asema-aukio: Uimahyppyseura Tiirat ry

R-kioski Järvelä Härkäniementie 3: Kärkölän Kisa-Veikot (suunnistus)

R-kioski Parikkala Parikkalantie 12: Partiolippukunta Parikkalan Ilvekset ry

R-kioski Hamina Helsingintie 1: Summan Ponnistus ry (junioripesäpallo)

R-kioski Turenki Harvialantie 7: Janakkalan Janan yleisurheilu

R-kioski Kuusamo Kitkantie 34: Kuusamon Reuma ja Tulesyhdistys ry

R-kioski Pyhäsalmi Ollintie 11: Pohti (junioripesäpallo)

 

Lisätiedot:

viestintäsuunnittelija Anna Eriksson, R-kioski Oy, p. 020 554 4128,

s-posti: anna.eriksson(at)r-kioski.fi

markkinointijohtaja Ann-Charlotte Schalin, R-kioski Oy, p. 020 554 4205,

s-posti: ann-charlotte.schalin(at)r-kioski.fi

valmennuspäällikkö Satu Pirhonen, Uimahyppyseura Tiirat ry., 050 320 0192,

s-posti satup.tiirat@gmail.com

 

R-kioski on kannattava, kauppiasvetoinen kioskiketju, joka tarjoaa asiakkailleen monipuolisen valikoiman viihdettä, jännitystä ja mielihyvää sekä tärkeitä arjen tuotteita ja palveluita – nopeasti ja mukavasti aamusta iltaan. R-kioski on osa Reitan Group -yhtiöön kuuluvaa Reitan Convenience -yhtiötä, ja sillä on valtakunnallinen peitto n. 560 myymälällä. R-kioskin bränditunnettuus on 98 %.

Reitan Convenience -yhtiöön kuuluvat R-kioski Suomessa, Narvesen Norjassa ja Latviassa, Pressbyrån Ruotsissa, 7-Eleven ja Shell/7-Eleven Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa, R-kiosk Virossa, Lietuvos Spauda Liettuassa, sekä uusimpana hankintana Baltian maissa toimiva Caffeine Roasters -kahvilaketju. Reitan Convenience on markkinajohtaja jokaisessa toimintamaassaan. Vuonna 2017 Reitan Conveniencen liikevaihto oli 1,63 miljardia euroa ja myymälöiden lukumäärä oli 2 300. Vuonna 2017 Reitan Groupin liikevaihto oli 10,7 miljardia euroa ja henkilökuntaa sillä oli 37 000.