Lehdistötiedote 18.5.2021

R-kioski laajentaa palveluvalikoimaansa ruoan kotiinkuljetuspalveluissa aloittamalla yhteistyön ruoantilaus- ja toimituspalvelu Foodoran kanssa. Foodoran palvelut käynnistyivät aluksi 43 R-kioskilla ympäri Suomen toukokuun alussa. Asiakkaat voivat tilata Foodoran kautta Ärrältä tuttuja tuotteita kuten aamupalaa, lounasta, välipalaa sekä herkkuja. Yhteistyön aloittamisen kunniaksi tuotteet toimitetaan asiakkaille veloituksetta toukokuun ajan.

”On todella hienoa aloittaa yhteistyö Foodoran kanssa. Korona-aikana kysyntä tuotteiden kotiinkuljetukselle on kasvanut voimakkaasti, mutta uskomme että kyseessä on myös pidemmän aikavälin trendi, joka on tullut jäädäkseen. Ärrän toiminta-ajatus on piristää arkea ja aina olla matkan varrella. Haluamme myös helpottaa asiakkaiden arkea tuomalla tuotteet heille kotiinkuljetettuna”, kertoo R-kioskin projektipäällikkö Jevgeni Lisjutin.

R-kioskista on lähes 480 liikkeellään kasvanut Suomen suurin pikaruokaketju. Yritys haluaa entisestään vahvistaa asemaansa ruokamarkkinoilla. Tavoitteen vauhdittamiseksi R-kioski kehittää aktiivisesti uusia innovaatioita ja tekee yhteistyötä eri kumppanien, kuten Foodoran kanssa.

”Foodoralla on toimintaa valtakunnallisesti ympäri Suomen, joten olemme iloisia, että pystymme tässäkin asiassa palvelemaan asiakkaitamme heti aluksi monilla eri paikkakunnilla”, Lisjutin jatkaa.

”R-kioski on kaikkien suomalaisten tuntema ja rakastama lähikioski, joten olemme todella iloisia voidessamme toimittaa sen tuotteita nyt suoraan kotiovelle. Meille on tärkeää tarjota tilaus- ja toimituspalveluita mahdollisimman kattavasti ympäri Suomen, ja R-kioski sopii valtakunnallisena ketjuna meille yhteistyökumppaniksi erityisesti hyvin”, sanoo Foodora Suomen viestintäpäällikkö Outi Sjöman.

Toiminnan aloittavat 43 kioskia ympäri Suomea, joista pohjoisin piste on Oulussa. Kioskit sijaitsevat pääsääntöisesti kaupunkien tai asuinalueiden keskustoissa.

 

Lisätietoja

R-kioskin viestintä: s-posti: viestinta@r-kioski.fi, puh.nro: +358 20 5544 128

Outi Sjöman, viestintäpäällikkö, Delivery Hero Finland Oy
outi.sjoman@deliveryhero.fi
+358 40 538 3491

R-kioski on yrittäjävetoinen convenience–ketju, joka tarjoaa asiakkailleen syötävää ja juotavaa sekä tärkeitä jokapäiväisiä tuotteita ja palveluita – nopeasti ja mukavasti silloin ja sieltä mistä asiakas niitä haluaa. Ärrällä henkilökohtainen palvelu ja hyvä hinta-laatusuhde ylittää asiakkaan odotukset. R-kioski – nopeaa ja mukavaa on asiointi. R-kioski on osa REITAN HANDEL -yhtiöön kuuluvaa REITAN CONVENIENCE -yhtiötä, ja sillä on valtakunnallinen peitto n. 480 myymälällä. R-kioskin bränditunnettuus on 98 %.

REITAN CONVENIENCE -yhtiöön kuuluvat R-kioski Suomessa, Narvesen Norjassa, Latviassa ja Liettuassa, Pressbyrån Ruotsissa, 7-Eleven ja Shell/7-Eleven Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa, R-kiosk Virossa, Lietuvos Spauda Liettuassa, Baltian maissa toimiva Caffeine Roasters -kahvilaketju sekä Northland kahvilat Norjassa. REITAN CONVENIENCE on markkinajohtaja jokaisessa toimintamaassaan. Vuonna 2019 REITAN CONVENIENCEN liikevaihto oli 1,5 miljardia euroa ja myymälöiden lukumäärä oli 2 100. Vuonna 2019 REITANIN liikevaihto oli 9,2 miljardia euroa ja henkilökuntaa sillä oli 38 400.

Suomen ja Pohjoismaiden suurin ruoantilaus- ja toimituspalvelu Foodora perustettiin Berliinissä lokakuussa 2014 ja se toimii Suomessa yli 80 kaupungissa. Palvelu tuo hyvän ruoan jokaiseen päivään mahdollistamalla ravintolaruoan tilaamisen Android- ja iOS-sovelluksella tai www.foodora.fi:ssä . Nopein tapa tilata ruokaa – kotiin, työpaikalle tai minne vaan!