Tiedote 26.9.2024

R-kioski on merkittävä nuorten työllistäjä ja tänäkin kesänä Ärrällä on työskennellyt kymmeniä kesätyöntekijöitä. Koreografi ja juontaja Marco Bjurström oli syksyllä 1985 töissä Helsinki-Vantaan lentoaseman R-kioskissa. Mukavasta työpestistä on jäänyt mieleen japanilaisille turisteille myydyt aikuisviihdelehdet, jotka sujautettiin siististi sisustuslehtien väliin.

R-kioski on suosittu kesä- ja osatyöpaikka, missä ensimmäisiä palkkarahojaan ovat tienanneet monet julkisuudesta tutut henkilöt. Esimerkiksi Marco Bjurströmille on lähes neljän vuosikymmenen takainen työpaikka jäänyt hyvin mieleen.

– Syksyllä 1985 ylioppilaskirjoitusten jälkeen minulla oli edessä välivuosi, koska opiskelupaikkaa ei ollut. Pääsin onneksi töihin lentoasemalle R-shopiin. Se oli erilainen kuin muut aseman R-kioskit, jotka olivat luukkukioskeja. Shop oli myymälä ja asiakkaat saivat itse kerätä ostoksia, ja myyjä oli tiskin takana. Oli kivaa saada puhua turistien kanssa ruotsia, englantia ja ranskaa. Se sopi minulle mainiosti, Bjurström muistelee.

Työajat olivat tosin hankalat, kun kioski aukesi charterlentojen takia jo aamukuudelta. Nuori mies istuikin aamuisin kentälle menevässä bussissa puoliunessa.

 

Kasvojen säilyttäminen oli tärkeää

– Asiakkaita oli laidasta laitaan ja monista maista. Parhaiten ovat jääneet mieleen Aasian lennoilta tulleet japanilaiset miehet, jotka ostivat aikuisviihdelehtiä. Tästä oli opastettu jo työhön tutustumisessa. Asiakas sujautti lehdet sisustuslehtien ja muiden aikakauslehtien väliin, ja ne piti myös pitää lehtipinossa ja laskuttaa kohteliaasti kaikki kerralla. Aasialaiseen kulttuuriin kuuluu kasvojen säilyttäminen ja tämä oli osa sitä. Herra ostaa tässä nyt vain tyylikkäästi sisustuslehtiä ja juttelee myyjän kanssa säästä. Tämä oli ihan toistuvaa ja siitä tosiaan kerrottiin ja varoitettiin jo ennakkoon, joten osasin varautua, Bjurström naurahtaa.

– Kioskissa myytiin myös matkamuistoja ja paljon porontaljoja. Ne piti pakata erikseen.

R-Shop oli aika rauhallinen työpaikka. Bjurström tuurasi välillä läheisessä luukkukioskissa ja siellä asiakkaita oli ruuhkaksi asti.

1980-luvun pukumiehet lentoasemalla

Bjurströmin ura kioskilla jäi parin kuukauden mittaiseksi, koska tanssiin liittyviä työtarjouksia tuli niin paljon, ettei kioskille enää ehtinyt.

– Se oli hienoa aikaa. Työkavereita en niin muista, koska työvuoroissa oltiin yksin ja heitä näki vain vuoronvaihdossa. Naapurikioskin myyjät tulivat enemmän tutuksi. Lentoasemalla on aina erilainen, kansainvälinen tunnelma ja oli ihanaa päästä kokemaan se. Nautin asiakastyöstä. Oli ikimuistoista saada olla todistamassa 80-luvun juppikulttuuria ja bisnesmatkailun voimistumista, kun firmoilla meni hyvin. Lentoasemalla pukutyypit näkyivät silloin selvästi, Bjurström kertoo.

R-kioskin toimitusjohtaja Teemu Rissanen jakaa havainnon siitä, miten asiakaspalvelu on R-kioskeilla henkilökohtaista ja sujuvaa tilanteessa kuin tilanteessa. Lentokenttä on portti maailmalle ja siellä R-kioskit tuttuna toimijana saattelee lähtijät seikkailuihin ja toivottaa saapuvat matkustajat tervetulleeksi. R-kioski on osa matkustamisen henkeä ja tarpeita, toimien parhaillaankin Helsinki-Vantaalla kuuden R-kioskin voimin.

– Meillä on edelleen lehtiä matkalukemiseksi, mutta niin lentokentällä kuin muillakin R-kioskeilla kahvi tuoreine paistotuotteineen, leivät ja banaanit sekä juomat ovat asiakkaiden ostosten kärjessä. Myyjän työ Ärrällä on muuttunut, mutta tarjoaa edelleen valtavan hyvän oppikoulun työntekoon, on kyse sitten kesätyöstä tai opiskelujen lomassa tehtävästä työstä, Rissanen kertoo.

 

Lisätietoja:  

viestinta@r-kioski.fi, puh. +358 20 5544 095

R-kioski on yrittäjävetoinen convenience-ketju, joka tarjoaa asiakkailleen syötävää ja juotavaa sekä tärkeitä jokapäiväisiä tuotteita ja palveluita – nopeasti ja mukavasti silloin ja sieltä mistä asiakas niitä haluaa. Ärrällä henkilökohtainen palvelu ja hyvä hinta-laatusuhde ylittävät asiakkaan odotukset. R-kioski – nopeaa ja mukavaa on asiointi. R-kioski on osa REITAN-yhtiöön kuuluvaa REITAN CONVENIENCE -yhtiötä, ja sillä on valtakunnallinen peitto 350 myymälällä. R-kioskin bränditunnettuus on 95 %.

REITAN CONVENIENCE -yhtiöön kuuluvat R-kioski Suomessa, Narvesen Norjassa, Latviassa ja Liettuassa, Pressbyrån Ruotsissa, 7-Eleven Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa, Uno-X 7-Eleven Norjassa ja Tanskassa, R-kiosk Virossa, Lietuvos Spauda Liettuassa, Caffeine -kahvilat Latviassa, Virossa, Liettuassa, Norjassa ja Tanskassa sekä Northland-kahvilat Norjassa. REITAN CONVENIENCE on markkinajohtaja jokaisessa toimintamaassaan.