Lehdistötiedote 14.1.2019.

Posti ja R-kioski panostavat mittavasti verkkokaupan palveluihin. R-kioskeissa otetaan käyttöön noin 150 Postin pakettiautomaattia kevätkaudella. Automaatit vahvistavat R-kioskin asemaa maan monipuolisimpien pakettipalvelujen tarjoajana. Postin automaatit ovat suosituimpia pakettien noutopaikkoja. R-kioskissa halutaan luoda verkkokaupalle erinomaista asiakaskokemusta.

– Verkkokauppa on tärkeä osa arkea monille asiakkaistamme, ja samalla sen sujuvuus ja nopeus korostuvat. Postin automaatit yhdessä muun monipuolisen valikoimamme kanssa tuovat helpotusta arkeen ja piristystä päivään. Meiltä voi noutaa paketin sujuvasti ja napata vaikka kahvit sekä eväät mukaan samalla kertaa, toimitusjohtaja Teemu Rissanen R-kioskilta sanoo.

Asiakkaat voivat valita haluamansa automaatin omaksi noutopisteekseen, jonne paketit ohjautuvat. Automaateista voi myös lähettää paketteja, jotka on maksettu etukäteen Postin verkkopalvelussa tai OmaPosti-sovelluksella.

– Jatkossa R-kioskiin, jossa on Postin automaatti, voi jättää pakettien lisäksi myös kirjelähetyksiä. R-kioskilta voi ostaa kätevästi postimerkit ja kortit ja jättää ne automaatista löytyvään kirjelaatikkoon, Rissanen kuvailee.

Ensimmäinen Postin Smartpost-automaateista otetaan käyttöön R-kioski Herttoniemessä 14.1.2019. Postilla on maan laajin automaattiverkosto yli 1 000 automaatilla. Verkoston kasvuun panostetaan edelleen voimakkaasti. Automaattien kautta kulkeneiden lähetysten määrä kasvoi viime vuonna 22 %.

– Pakettipalvelujen jatkuva kehittäminen on yhteinen tahtotilamme R-kioskin kanssa. R-kioskilla on verraton kioskiverkosto. Entuudestaan 117 R-kioskia tarjoaa muita Postin palveluita, ja automaatit ovat asiakkaiden suosikkeina loistava lisä palveluun, Postin palvelupisteverkoston johtaja Lasse Huttunen sanoo.

Tammi-helmikuussa avattavat R-kioskien automaatit:

R-kioski, Hiihtomäentie 36, 00804 Helsinki
R-kioski, Vihdintie 4-6, 03104 Nummela
R-kioski, Kiveriönkatu 32, 15204 Lahti
R-kioski, Punamullantie 6, 01904 Nurmijärvi
R-kioski, Rantatie 12, 21604 Parainen
R-kioski, Vähäraumantie 43, 28604 Pori
R-kioski, Satakunnankatu 26-28, 27514 Eura
R-kioski, Kalevanpuisto 51, 28124 Pori
R-kioski, Lindforsinkatu 2, 33724 Tampere
R-kioski, Isokatu 61, 90104 Oulu
R-kioski, Kirkkokatu 22, 90104 Oulu

Lisätiedot medialle:
Kategoriapäällikkö Sanna Toijonen, puh. 0400 162 200, sanna.toijonen(at)r-kioski.fi

Postin MediaDesk, puh. 020 452 3366 (ma-pe klo 9.00-16.00)

R-kioski
R-kioski on kannattava, kauppiasvetoinen kioskiketju, joka tarjoaa asiakkailleen monipuolisen valikoiman viihdettä, jännitystä ja mielihyvää sekä tärkeitä arjen tuotteita ja palveluita – nopeasti ja mukavasti aamusta iltaan. R-kioski on osa Reitan Group -yhtiöön kuuluvaa Reitan Convenience yhtiötä, ja sillä on valtakunnallinen peitto n. 560 myymälällä. R-kioskin bränditunnettuus on 98 %. Reitan Convenience -yhtiöön kuuluvat R-kioski Suomessa, Narvesen Norjassa ja Latviassa, Pressbyrån Ruotsissa, 7-Eleven ja Shell/7-Eleven Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa, R-kiosk Virossa sekä Lietuvos Spauda Liettuassa. Reitan Convenience on markkinajohtaja jokaisessa toimintamaassaan. Vuonna 2017 Reitan Conveniencen liikevaihto oli 1,63 miljardia euroa ja myymälöiden lukumäärä oli 2 300. Vuonna 2017 Reitan Groupin liikevaihto oli 10,7 miljardia euroa ja henkilökuntaa sillä oli 37 000.

Posti
Posti on Suomen johtava posti- ja logistiikka-alan palveluyritys. Ydinliiketoimintaamme kuuluvat postipalvelut, paketit, rahti ja logistiikan palvelut. Meillä on maan kattavin palveluverkosto ja käymme arkipäivisin noin kolmen miljoonan kotitalouden ja yrityksen luona. Huolehdimme arjen sujuvuudesta 11 maassa. Liikevaihtomme vuonna 2017 oli 1 647 miljoonaa euroa ja henkilöstömme määrä on noin 20 000. www.posti.com