Lehdistötiedote 5.10.2023

R-kioski vahvistaa palvelutarjontaansa pääkaupunkiseudulla metrolinjan ja uuden pikaratikkalinjan (Raide-Jokerin) varrella. Tänään avataan Helsingin Hakaniemen metroasemalla kokonaan uusi R-kioski. Sörnäisten metroasemalla avattiin uusi kioski heinäkuussa. Pikaratikkalinjan kioski aloitti toimintansa syyskuussa Espoon Leppävaarassa. Myös Helsingin Päärautatieaseman uudistetun kioskihallin ensimmäinen kioski oli R-kioski.

Matkustajien palveleminen on perinteistä R-kioskin toimintaa. R-kioskit tarjoavat asemilla liikkuville ihmisille nopeaa mukaan otettavaa syötävää ja juotavaa tai herkkuja matkalle. R-kioski onkin maamme suurin aamupalaketju. Uudet metroasemien kioskit ovat vilkkailla paikoilla ja hyvin matkustajien saavutettavissa. Liikepaikoissa korostuu asioinnin helppouden lisäksi nopeus.

– Kaikissa kioskeissa on R-kauppiaina kokeneita ammattilaisia. Sörnäisissä on nuoret kauppiaat, joilla on niin kauppiastaustaa kuin kokemusta myyjänäkin olemisesta. Hakaniemen R-kauppias ottaa puolestaan nyt toisen kioskin hoitaakseen Hakaniemen metroasemalla. Päärautatieasemalla lähtevien ja saapuvien junien kioskihallin R-kauppias on toiminut aiemmin useissa kioskeissa ja viimeksi Isossa Omenassa. Leppävaaran pikaratikan kauppiaalla on kaksi kioskia Sellossa, ja hän on ollut kauppiaanamme jo vuosia eri kioskeilla Espoossa, kertoo aluemyyntipäällikkö Minttu Heimola.

R-kioski on siellä, missä ihmiset liikkuvat

Nyt avattavista kioskeista Hakaniemen metroaseman pohjoinen kioski on kokonaan uusi Ärrä. Sörnäisten metron R-kioski tekee paluun reilun kolmen vuoden jälkeen. Rautatieaseman kioskihallin Ärrä on nyt uudessa liikepaikassa täysin uudistettuna. Espoon Leppävaaran Ärrä on ensimmäinen varta vasten pikaratikkalinjan varrelle avattu kioski, mutta reitin varrelta löytyy monia jo toiminnassa olevia R-kioskeja.

– R-kioski on siellä, missä ihmiset liikkuvat. Esimerkiksi Helsingin Päärautatieaseman uusi liikepaikka liittyy aseman laajaan uudistukseen, jossa haluamme ehdottomasti olla mukana, toteaa R-kioskin toimitusjohtaja Teemu Rissanen.

– Meillä on ollut kioskeja 113 vuoden ajan raiteiden varrella, joten aika hyvin jo tiedämme, että matkustajia on niin metrossa, junissa kuin ratikoissakin paljon. Matkustajat ovat toisinaan nälkäisiä ja välillä lippua vailla, joten selvää on, että palveluillemme on kysyntää. Etsimme jatkuvasti uusia liikepaikkoja muun muassa juuri joukkoliikennereittien varrelta, Rissanen täsmentää.

Nopeasti mukaan otettavaa syötävää ja juotavaa

Matkakeskusten R-kioskeissa panostetaan nopeaan ja helppoon mukaan otettavaan syötävään, juotavaan ja herkkuihin kahvin ohessa. Tuotteet ovat muutenkin tuttuja kioskeissa, mutta näissä kioskeissa tuotteet tuodaan entistä paremmin esille ja helposti asiakkaiden saataville.

– Pääkaupunkiseudun metroasemien Ärrillä on myös muun muassa pikakassoja, jotta asioiminen onnistuu tarvittaessa mahdollisimman nopeasti, Heimola toteaa.

Lisätietoja:

viestinta@r-kioski.fi, puh. +358 20 5544 094

 

R-kioski on yrittäjävetoinen convenience-ketju, joka tarjoaa asiakkailleen syötävää ja juotavaa sekä tärkeitä jokapäiväisiä tuotteita ja palveluita – nopeasti ja mukavasti silloin ja sieltä mistä asiakas niitä haluaa. Ärrällä henkilökohtainen palvelu ja hyvä hinta-laatusuhde ylittää asiakkaan odotukset. R-kioski – nopeaa ja mukavaa on asiointi. R-kioski on osa REITAN-yhtiöön kuuluvaa REITAN CONVENIENCE -yhtiötä, ja sillä on valtakunnallinen peitto n. 420 myymälällä. R-kioskin bränditunnettuus on 95 %.  

REITAN CONVENIENCE -yhtiöön kuuluvat R-kioski Suomessa, Narvesen Norjassa, Latviassa ja Liettuassa, Pressbyrån Ruotsissa, 7-Eleven Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa, YX 7-Eleven Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa, R-kiosk Virossa, Lietuvos Spauda Liettuassa, Caffeine Roasters -kahvilat Latviassa, Virossa, Liettuassa, Norjassa ja Tanskassa sekä Northland-kahvilat Norjassa. REITAN CONVENIENCE on markkinajohtaja jokaisessa toimintamaassaan.