Huhtikuun lopulla Helsingin rautatieaseman asematunneliin avautui katuruokaravintola nimeltä Pysäkki, joka keräsi nopeasti huomiota korkeatasoisilla annoksillaan ja mielenkiintoisilla makuyhdistelmillään. Ravintolan taustalla on huippukokki Serko Rantanen, mutta todellinen yllätys paljastui vasta eilen kutsuvierastilaisuudessa: Pysäkin perustaja on R-kioski Oy yhteistyössä Aki Wahlmanin luotsaaman Foody Allen Oy:n kanssa.

Yön aikana ravintola sai uuden nimen ja jatkaa nyt matkaansa nimellä R-Pysäkki.

“R-kioski take away -ruoan myynti on kasvanut vuosittain ja tutkimuksemme mukaisesti asiakkaat haluavat entistä enemmän laadukkaita, vastuullisia ja nopeasti mukaan otettavia ruokatuotteita. Siksi käynnistimme tämän kokeilun Pysäkki-ravintolan muodossa. R-Pysäkki toimii pilottina, jonka avulla testaamme uusia reseptejä ja annoskokonaisuuksia – tavoitteena on tuoda parhaat opit ja tuotteet laajemminkin kioskeihimme. Tämä on osa uuden ruokapainotteisen strategiamme jalkauttamista, ja seuraava askel on jo syksyllä, kun Serkon kehittämiä reseptejä siirtyy Elielinaukion uudistettuun R-kioskiin ja jatkossa laajemminkin”, kertoo R-kioskin markkinointijohtaja Tarmo Kirjonen.

”Meille markkinointikonseptin rakentaminen R-kioskille oli iso luottamustehtävä.

On hienoa tuoda tuleville Ärrä-yrittäjille uusia ideoita ja uskoa ruokamyynnin kehittämiseen.

Serkon Pysäkki-stuntilla tulee varmasti olemaan oma iso merkityksensä koko ruokaisan Ärrän tulevaisuudessa”, lisää Foody Allenin perustaja Aki Wahlman.

Huippukokin makumaailma R-kioskille

Serko Rantanen tunnetaan Michelin-tähtiravintoloissa hankitusta kokemuksestaan ja luovuudestaan, jossa yhdistyvät suomalaiset raaka-aineet ja kansainväliset vaikutteet. Rantanen toimii keittiöpäällikkönä perustamassaan Boon Nam -ravintolassaan, ja nyt hänen osaamisensa tuodaan myös R-kioskin tuotekehitystiimin tueksi. Serko on mukana uudistamassa R-kioskin ruokatarjontaa, tuoden valikoimaan laadukkaita, herkullisia ja helposti mukaan otettavia annoksia.

“Maailmalla liikkeessä syöminen on kasvava trendi. Mielestäni on tärkeää, että kiireessäkin voi nauttia herkullisesta ja laadukkaasta ruuasta”, Rantanen sanoo.

R-Pysäkin valikoimassa on katuruoka-annoksia, kuten vietnamilainen bahn mi -sämpylä, suolainen vohveli ja Thaimaasta inspiraatiota saanut salaatti. Kaikki annokset on suunniteltu nopeaan mutta laadukkaaseen nautiskeluun.

R-kioski haluaa tulla tunnetuksi ruuan myyjänä

R-Pysäkki palvelee asiakkaita 19.6.2025 asti Helsingin rautatieaseman asematunnelissa, jonka jälkeen R-Pysäkin suosituimmat tuotteet tulevat myyntiin Helsingin Elielinaukiolle syksyllä avattavaan, kokonaan uudistettuun R-kioskiin.

“Uudelle kioskille on tarkoitus tuoda rohkeasti testiin erilaisia tuotekonsepteja ja tarjota asiakkaille laaja valikoima nopeasti mukaan haettavia ruokatuotteita. Valikoimaan lukeutuu kioskilla tehtävien smoothien lisäksi maailmaltakin tuttuja ruokia, kuten japanilaisia onigireja”, paljastaa Kirjonen.

Sekä R-Pysäkki, että uudistettu kioski tukevat R-kioskin strategista tavoitetta nostaa ruoka entistä merkittävämpään rooliin kioskiketjun tarjonnassa.

 

Makumaailmaa ja ruokia voi kurkistaa myös Pysäkin YouTube-kanavalta:
🎥 Pysäkki by Serko Rantanen
 (Kanavalle julkaistaan vielä kaksi uutta jaksoa, joista viimeinen kertoo R-kioski-yhteistyön taustat.)

Lisätietoja R-Pysäkki