Lehdistötiedote 15.11.2021

Urheilussa huipulle pääseminen vaatii kovaa treeniä, eivätkä taloudelliset ongelmat saisi vaikeuttaa tavoitteisiin pääsemistä. R-kioski käynnisti alkuvuodesta Ärrä tekee hyvää urheilussa -ohjelman, jossa se on tukenut 10 urheilijaa omassa lajissaan yhteensä 30 000 eurolla. Yhteistyö urheilijoiden kanssa jatkuu ensi vuonna.

R-kioskilla ollaan tyytyväisiä urheilijoiden kanssa tehdyn yhteistyön tuloksiin. Taloudellinen tuki on siivittänyt harjoittelua ja antanut turvaa arkeen. Urheilijoiden mielestä vahvaa ja tunnettua R-kioskin brändiä on ollut helppo edustaa. Yhteistyön jatkaminen oli myös ärräläisille itsestään selvää. R-kioski ja urheilijat kertoivat kuulumisiaan perjantaina Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä.

– Olemme Ärrällä suuria urheilun ystäviä. Polkaisimme vuosi sitten käyntiin Ärrä tekee hyvää urheilussa -ohjelman, kun huomasimme, kuinka haastavaa monelle lahjakkaalle urheilijalle oli keskittyä treenaamiseen jatkuvien talousvaikeuksien keskellä. Moni urheilija on todennutkin, että Suomessa ei voisi täysipäiväisesti harjoitella ilman yritysten tukea. Meille yhteistyö on erityisen luontevaa, sillä aktiivisesti liikkuvat urheilijat käyttävät palvelujamme ahkerasti laajan mukaan ostettavan ruokavalikoimamme ansiosta, R-kioskin markkinointijohtaja Tarmo Kirjonen sanoo.

Skeittaaja Taneli Eriksson mukaan

Vuosi sitten yhteistyön aloittaminen kiinnosti suurta joukkoa urheilijoita. Hakemusten perusteella R-kioskin joukkueeseen valittiin kymmenen eri lajien edustajaa. Vuoden ajan yhteistyössä ovat olleet mukana helsinkiläiset kolmiloikkaaja Veikko Nugraha ja juoksija Amira Chokairy sekä pöytätennispelaaja Aino Tapola, lahtelainen moukarinheittäjä Satu Lehtonen, vapaaottelija Olli Santalahti Turusta, uimari Ida Hulkko Tampereelta, oululainen rallikuski Toni Herranen, kuopiolainen mäkihyppääjä Antti Aalto, A-maajoukkuehiihtäjä Katri Lylynperä Sastamalasta sekä freeski-laskija Miika Virkki Rovaniemeltä.

– Ensi vuonna mukana on sama R-joukkue Miika Virkkiä lukuun ottamatta. Uusi jäsen on skeittaaja Taneli Eriksson Vantaalta. Meillä on taas hieno tiimi koossa, Tarmo Kirjonen toteaa.

Tuki helpotti arjen elämää

Kolmiloikkaaja Veikko Nugraha kertoo R-kioskin tuesta olleen iso apu. Nyt hän on voinut keskittyä vain urheilemiseen ja opiskeluun, eikä ole tarvinnut tehdä esimerkiksi osa-aikatöitä. Hän on kiitollinen, että tuki jatkuu myös ensi vuonna. Nugraha odottaa ensi kaudelta tulosten paranemista ja menestystä. Kevään molempien polvien leikkaus vaikutti kesän tuloskuntoon, mutta nyt hän toivoo ehjää ja hyvää kautta.

– Korona-aika ei onneksi rajoittanut omaa harjoittelua. Etäopintojen aikana sain aikataulutettua opiskelun ja treenit minulle sopiviksi. R-kioskin tuki on minulle todella tärkeä, koska nyt voin keskittyä urheiluun. Tuki mahdollistaa paljon asioita. Ensi kauden tavoitteena on 16 metrin ylitys ja menestyminen SM-kisoissa. Kesällä tavoitteena olisi päästä edustamaan Suomea kansainvälisiin opiskelijoiden Universiadeihin, Nugraha kertoo.

Ralliautoilijalle jokainen ajo maksaa

Toni Herranen on edennyt urallaan vauhdilla. Pandemian takia kaikkia kisoja ei järjestetty, mutta onneksi isoimmat rallit kuitenkin voitiin ajaa. Ensi kaudelta hän hakee voittoa SM-sarjassa ja menestystä myös hänelle uudessa EM-sarjassa. Myös mahdollisessa Jyväskylän MM-rallissa tähtäimessä on podiumpaikka.

– EM-sarjassa uskon menestykseen soralla, mutta asvaltilta lähden hakemaan tässä vaiheessa lähinnä kokemusta, Herranen miettii.

Ralliautoilu on kallista, koska aina autoon istuessa tiedostaa, että kulut ovat jo juosseet jonkin aikaa. Herranen toteaakin, ettei lajia voisi harrastaa ilman yritysten kanssa tehtävää yhteistyötä. R-kioskin tuki on hyvä lisä tässä kokonaisuudessa.

Tuki mahdollistaa keskittymisen kovaan treeniin

Peruuntumiset ovat hidastaneet vapaaottelija Olli Santalahden ottelutahtia kuluvana vuonna. Ensi vuodelle Santalahdella on suunnitteilla kolme ottelua BRAVE Combat Federationin riveissä. Tavoitteena on oman painoluokan mestaruus, joten harjoittelu on nyt aktiivista. Santalahti toteaa, että menestyminen BRAVEn alaisuudessa antaa hyvät neuvottelumahdollisuudet kohti UFC-sopimusta.

–  Yhteistyötahojen tuki auttaa minua huomattavasti kehittämään osaamistani korkeammalle tasolle. Näin saan lukittua pääyhteistyökumppaneita ja voin hahmotella ensi vuoden budjettia. Nyt voin harjoitella rennoin mielin, Santalahti kertoo.

Santalahti toteaa yhteistyön R-kioskin kanssa sujuneen hyvin.

– Olen kiitollinen jatkosta. Tavoitteeni ovat kovat ja menen niitä kohti määrätietoisesti, Santalahti sanoo.

Näkyvyyttä aikuisurheilulle

Moukarinheittäjä Satu Lehtoselle pandemiavuosi on tuottanut vaikeuksia löytää harjoittelupaikkoja. Myös EM- ja MM-kisat on peruttu, ja Lehtosen kisaohjelmassa olleita kotimaankisoja on jätetty järjestämättä tai ne on pidetty kutsukisoina. Ensi vuonna Lehtosen päätavoitteena on osallistua Tampereen MM-kilpailuihin sekä Portugalin EM-hallikilpailuihin, ja voittaa molemmista kultamitali.

– Yritysyhteistyöllä on iso merkitys, koska sen avulla olen voinut osallistua leireille ja olen saanut tukea valmennukseen. Olen erittäin kiitollinen R-kioskin kumppanuudesta ja yhteistyön jatkumisesta myös ensi vuonna. Valintani antaa arvostusta myös Suomen aikuisurheilulle, Lehtonen pohtii.

 

Lisätietoja:

R-kioskin viestintä: viestinta@r-kioski.fi, puh. +358 20 5544 128

R-kioski on yrittäjävetoinen convenience-ketju, joka tarjoaa asiakkailleen syötävää ja juotavaa sekä tärkeitä jokapäiväisiä tuotteita ja palveluita – nopeasti ja mukavasti silloin ja sieltä mistä asiakas niitä haluaa. Ärrällä henkilökohtainen palvelu ja hyvä hinta-laatusuhde ylittää asiakkaan odotukset. R-kioski – nopeaa ja mukavaa on asiointi. R-kioski on osa REITAN-yhtiöön kuuluvaa REITAN CONVENIENCE -yhtiötä, ja sillä on valtakunnallinen peitto n. 480 myymälällä. R-kioskin bränditunnettuus on 98 %.

REITAN CONVENIENCE -yhtiöön kuuluvat R-kioski Suomessa, Narvesen Norjassa, Latviassa ja Liettuassa, Pressbyrån Ruotsissa, 7-Eleven Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa, YX 7-Eleven Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa, R-kiosk Virossa, Lietuvos Spauda Liettuassa, Caffeine Roasters -kahvilat Latviassa, Virossa, Liettuassa, Norjassa ja Tanskassa sekä Northland-kahvilat Norjassa. REITAN CONVENIENCE on markkinajohtaja jokaisessa toimintamaassaan. Vuonna 2020 REITAN CONVENIENCEN liikevaihto oli 1,5 miljardia euroa ja myymälöiden lukumäärä oli n. 2 000. Vuonna 2020 REITANIN liikevaihto oli 10,3 miljardia euroa ja henkilökuntaa sillä oli 39 400.