Lehdistötiedote 22.8.2019.

Moni suomalainen kokee saavansa yksityis- ja työelämässä liian vähän palautetta. R-kioski haluaa auttaa suomalaisia kehittymään kehujen antamisessa, ja viikoilla 33–40 kioskeilla ilahdutetaan kahvinostajaa kehujen kera.

Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan kehut voivat parantaa suoritusta, kuten oppimista, sosiaalista kanssakäymistä ja ylipäätään lisätä ihmisten onnellisuutta.

”Olemme R-kioskilla törmänneet useisiin vastaaviin tutkimuksiin ja halusimme henkilöstömme kanssa tehdä asian eteen jotakin. Aloitimme homman talon sisältä, ja nyt haluamme laajentaa kehumista myös asiakkaidemme suuntaan”, R-kioskin markkinointijohtaja Ann-Charlotte Schalin sanoo.

Viikoilla 33–40 R-kioskilta saa kehun kaupan päälle, kun ostaa kahvin. Kehut tulostuvat kehuviikkojen aikana aina ostokuittiin ja myös kahvikupeissa on kannustavia tekstejä. Lisäksi myyjiä on kannustettu kehumaan asiakkaitaan.

”Olemme huomanneet, että kehuminen ei vaadi paljon ja sen myötä suhtautuminen itseenkin muuttuu positiivisemmaksi. Puuhaan saattaa jopa jäädä koukkuun”, Schalin toteaa.

R-kioskin myyjille on laadittu valmiiksi koulutusmateriaali, jossa on suuri määrä valmiita kehuja hyödynnettäväksi kehuviikoilla. Samalla myyjiä kannustetaan keksimään omia kohteliaisuuksia.

”Saatamme esimerkiksi kiittää asiakasta siitä, että hän säästää luontoa, kun ei ota kahviinsa kantta. Homman juju on kuitenkin olla kehuissaan aito ja valita juuri edessä olevalle henkilölle sopiva kehu”, Schalin sanoo ja vinkkaa:

”Jos haluaa lähteä mukaan kehuviikoille, voi kokeilla vaikka kolmen päivän haastetta. Sen aikana voi jakaa mahdollisimman paljon kehuja niin kasvokkain kuin vaikka verkonkin kautta. Moni on saanut tästä erittäin positiivisia kokemuksia ja saanut itselleen hyvän mielen.”

 

Lisätietoja: 

Anna Eriksson, viestintäsuunnittelija

R-kioski Oy

+358 20 5544 128

anna.eriksson@r-kioski.fi

 

R-kioski on kannattava, kauppiasvetoinen kioskiketju, joka tarjoaa asiakkailleen monipuolisen valikoiman viihdettä, jännitystä ja mielihyvää sekä tärkeitä arjen tuotteita ja palveluita – nopeasti ja mukavasti aamusta iltaan. R-kioski on osa Reitan Group -yhtiöön kuuluvaa Reitan Convenience -yhtiötä, ja sillä on valtakunnallinen peitto n. 540 myymälällä. R-kioskin bränditunnettuus on 98 %.

Reitan Convenience -yhtiöön kuuluvat R-kioski Suomessa, Narvesen Norjassa ja Latviassa, Pressbyrån Ruotsissa, 7-Eleven ja Shell/7-Eleven Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa, R-kiosk Virossa, Lietuvos Spauda Liettuassa, sekä uusimpana hankintana Baltian maissa toimiva Caffeine Roasters -kahvilaketju. Reitan Convenience on markkinajohtaja jokaisessa toimintamaassaan. Vuonna 2018 Reitan Conveniencen liikevaihto oli 1,67 miljardia euroa ja myymälöiden lukumäärä oli 2 200. Vuonna 2018 Reitan Groupin liikevaihto oli 9,7 miljardia euroa ja henkilökuntaa sillä oli 37 700.