Lehdistötiedote 22.2.2023

Mukaan napattu kahvi saattaa tuntua pieneltä asialta, mutta yllättäen se voikin olla kokoaan isompi ympäristöteko. R-kioskilla kahvi on jo pitkään kaadettu uusiutuvista raaka-aineista valmistettuihin kuppeihin. Nyt kuppi kruunataan täysin kierrätettävillä puukuitukansilla. R-kioskeilta myydään lähes 10 miljoonaa kahvikuppia vuosittain.

Vastuullisuus ja vihreän siirtymän vauhdittaminen ovat isoja asioita, jotka muodostuvat pienistä teoista. R-kioski syventää vastuullista toimintaansa entisestään ja siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina. Itse kuppi on valmistettu 100-prosenttisesti uusiutuvista ja kasvipohjaisista raaka-aineista. Lusikkana toimii puinen sekoitustikku. Kuppiin kaadettu kahvi on puolestaan vastuulliseksi varmennettua sertifioitua kahvia.

Kioskeilla on myös huomattu, että asiakkaat ovat ottaneet hyvin vastaan mahdollisuuden ostaa kahvin omaan kuppiin. Tämä valinnan avulla on mahdollista tehdä hyvää paitsi ympäristölle myös lompakolle, koska omaan kuppiin ostettuna kahvi on 20–60 senttiä halvempi.

– Vastuullisuus on tärkeä osa toimintaamme ja etsimme koko ajan uusia keinoja, joilla voimme lisätä ympäristötekojemme vaikuttavuutta. Oikeat pakkausmateriaalit ovat osa kehitystyötä, koska kioskeilta ostetaan mukaan niin syötävää kuin juotavaakin, kertoo viestintä-, vastuullisuus- & talent management -johtaja Ann-Charlotte Schalin R-kioskilta.

– R-kioskilta myydään myös vuosi vuodelta enemmän kioskilla valmistettuja leipiä, jotka pakataan ympäristöystävällisempään puukuitupohjaiseen pakkaukseen, Schalin jatkaa.

Maamme suurin aamupalaketju

Vaikka mukaan otettava kahvi voi tuntua pieneltä arjen asialta, on se R-kioskin mittakaavassa iso. Ärrä on maamme suurin aamupalaketju, joka myy lähes 10 miljoonaa kahvikuppia vuodessa. R-kioski myy Suomessa eniten kahvia mukaan.

Pakkausmateriaalien valinta on osa tuotteen kokonaisvastuullisuutta. Elintarvikkeiden pakkausten tulee olla turvallisia ja toimivia sekä kierrätettäviä. R-kioskilla toivotaankin, että mukaan otetut kupit ja kannet päätyvät kahvihetken jälkeen oikeaan keräysastiaan eli pääsääntöisesti kartongin keräykseen, puutikut voi sujauttaa biojätteeseen. Kahvikuppi ja kansi siis jalostuvat kierrätyksen kautta esimerkiksi talous- ja wc-paperirullien hylsyiksi.

 

Lisätietoja:

viestinta@r-kioski.fi, puh. +358 20 5544 094

 

R-kioski on yrittäjävetoinen convenience-ketju, joka tarjoaa asiakkailleen syötävää ja juotavaa sekä tärkeitä jokapäiväisiä tuotteita ja palveluita – nopeasti ja mukavasti silloin ja sieltä mistä asiakas niitä haluaa. Ärrällä henkilökohtainen palvelu ja hyvä hinta-laatusuhde ylittää asiakkaan odotukset. R-kioski – nopeaa ja mukavaa on asiointi. R-kioski on osa REITAN-yhtiöön kuuluvaa REITAN CONVENIENCE -yhtiötä, ja sillä on valtakunnallinen peitto n. 450 myymälällä. R-kioskin bränditunnettuus on 95 %.  

Reitan Convenience AS on johtava convenienceketju, joka mahdollistaa menestyksekkään toiminnan 12 000 ihmiselle 7 markkina-alueella – ajaen muutosta kohti tulevaisuuden conveniencekauppaa. Palvelemme asiakkaita noin 2 000 myymälässä Pohjoismaiden ja Baltian markkinoilla noin miljoonalla päivittäisellä transaktiolla. Reitan Convenience AS koostuu rakastetuista brändeistä, kuten Narvesen Norjassa, Latviassa ja Liettuassa, Pressbyrån Ruotsissa, PBX Ruotsissa, 7-Eleven Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa, YX 7-Eleven Norjassa, R-kioski Suomessa, R-Kiosk Virossa, Lietuvos Spauda Liettuassa, Northland Norjassa ja Caffeine Virossa, Latviassa, Liettuassa, Norjassa ja Tanskassa. Määrittelemme toimialamme uudelleen, jotta conveniencekauppa olisi vastuullista – ja vastuullisuus kätevää. Vahvojen arvojen, tehokkaan toiminnan ja paikallisen omistajuuden avulla luomme parhaat asiakaskokemukset. Yhdessä teemme arjesta hieman helpompaa ja maailmasta hieman paremman. Uutisia ja päivityksiä saat seuraamalla meitä LinkedInissä.