Lehdistötiedote 29.4.2019.

Kevään aikana moni saattaa hieraista silmiään, kun oma tuttu R-kioski on yhtäkkiä vaihtunut R-grilliksi. Uudet R-grillit sijaitsevat eri puolilla Suomea, ja niiden tarjonnassa on satsattu lämpimiin herkkuihin, kuten hodareihin, pizzaan ja taquitoihin.

Suomessa on vahva grilliruokakulttuuri, jota R-kioski haluaa vaalia yli 500 kioskillaan ympäri maan. Grillikulttuuria juhlistaakseen R-kioski muuttaa 11 nykyistä R-kioskiaan R-grilliksi. Ne tunnistaa uudesta logosta ja valotaulusta kioskin seinässä. Lisäksi tempaus näkyy henkilöstön vaatetuksessa.

– Olemme R-kioskilla laajentaneet lämpimien grilliruokien tarjontaa, ja olemme nykyään yksi Suomen suurimmista lämpimien välipalojen myyjistä. Myymme päivittäin tuhansia hodareita, pizzapaloja, toasteja, taquitoja ja panineita, R-kioskin toimitusjohtaja Teemu Rissanen kertoo.

Aivan pysyvästä uudistuksesta ei ole kyse, sillä R-grillit alkavat näkyä katukuvassa viikosta 17 alkaen ja jatkavat toimintaansa aina viikon 20 loppuun.

– Muutos on ainakin toistaiseksi väliaikainen, mutta grillivalikoimamme toki säilyy kioskeissa neljän viikon tempauksen jälkeenkin.  Ei ole täysin pois suljettua, että R-grilli palaisi jollain aikavälillä, Rissanen jatkaa.

R-grillin lanseerausta juhlitaan tuntuvilla tarjouksilla: kampanjan aikana kaikki hodarit myydään kahden euron hintaan.

– Mukaan valitut kioskit ovat sellaisia, joissa lämpimät välipalat ovat jo entuudestaan suosittuja ja niissä on kaikki grillin vaatimat välineet.  Nämä kioskit ovatkin jo modernilla tavalla oman alueensa grillejä, Rissanen sanoo.

R-grilliltä löytyy perinteisten grilliherkkujen, kuten hodareiden ja pizzojen lisäksi myös moderneja kasvissyöjille sopivia vaihtoehtoja, kuten kasvistaquitoja.

R-grillit 23.4. alkaen

Kouvola, Varuskuntakatu 15

Heinola, Tori

Mikkeli, Tori

Tampere, Härmälä Nuolialantie 52

Jyväskylä, Voionmaankatu 15

Oulu Keskusta, Hallituskatu 31

Turku Ispoinen, Ispoisten Puistotie 1

Raisio, Karrinkatu 10

Toijala, Hämeentie 62

Vantaa, Kivistö Karneoli

Vantaa, Vantaanpuisto Vantaanrinne 14

 

Lisätietoja:

Anna Eriksson, viestintäsuunnittelija

R-kioski Oy

+358 20 5544 128

anna.eriksson(at)r-kioski.fi

R-kioski on kannattava, kauppiasvetoinen kioskiketju, joka tarjoaa asiakkailleen monipuolisen valikoiman viihdettä, jännitystä ja mielihyvää sekä tärkeitä arjen tuotteita ja palveluita – nopeasti ja mukavasti aamusta iltaan. R-kioski on osa Reitan Group -yhtiöön kuuluvaa Reitan Convenience -yhtiötä, ja sillä on valtakunnallinen peitto n. 540 myymälällä. R-kioskin bränditunnettuus on 98 %.

Reitan Convenience -yhtiöön kuuluvat R-kioski Suomessa, Narvesen Norjassa ja Latviassa, Pressbyrån Ruotsissa, 7-Eleven ja Shell/7-Eleven Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa, R-kiosk Virossa, Lietuvos Spauda Liettuassa, sekä uusimpana hankintana Baltian maissa toimiva Caffeine Roasters -kahvilaketju. Reitan Convenience on markkinajohtaja jokaisessa toimintamaassaan. Vuonna 2018 Reitan Conveniencen liikevaihto oli 1,67 miljardia euroa ja myymälöiden lukumäärä oli 2 200. Vuonna 2017 Reitan Groupin liikevaihto oli 10,7 miljardia euroa ja henkilökuntaa sillä oli 37 000.