Lehdistötiedote 30.12.2019.
R-kioski on yhdessä Wihuri Oy Aarnion Metro-tukun kanssa uudelleenjärjestänyt tavarantoimitusten kuljetuksia. Järjestelyn ansiosta toimituskertoja voidaan laskea ensi vuonna aiemmasta 130 000:sta 66 000:een. Aiemmin kioskien kylmätuotteet kuljetettiin erikseen, mutta nykyisessä toimintamallissa kaikki tuoteryhmät voidaan hoitaa samalla kertaa.
R-kioski aloitti tänä vuonna Wihurin Metro-tukun kanssa yhteistyön tuotehallinnassa, varasto-, keräily- ja jakelupalveluissa sekä tilausliikenteessä. Tavoitteeksi asetettiin R-kioskin ympäristöjäljen merkittävä pienentäminen tuotteiden saatavuudesta tinkimättä. Vuoden 2019 aikana ovat toimituskerrat laskeneet jo noin 30 %.
Uudistusten ansiosta tuotteiden saatavuus paranee ja hävikki pienenee, kun samaan kuljetukseen voidaan yhdistää kylmätuotteet ja lämpösäätelemättömät tuotteet.
R-kioski arvioi, että vuoden 2020 aikana yhtiön toimituskerrat lähes puolittuvat edellisenvuoden tasosta, millä on merkittävä vaikutus ympäristörasitukseen. Kun jakeluautoja käy vähemmän kioskeilla, se näkyy positiivisesti myös lähialueiden liikenteen sujuvuudessa.
– Kuljetusten lisäksi teemme paljon töitä kioskien energiatehokkuuden lisäämisessä ja olemme esimerkiksi siirtyneet LED-valoihin ja vaihtaneet monissa kioskeissa kylmäkalusteet ovellisiin kylmäkaappeihin. Ensi vuonna aiomme satsata erityisesti kuluttajien tietoisuuden lisäämiseen ympäristöystävällisistä valinnoista, R-kioskin markkinointijohtaja Ann-Charlotte Schalin kertoo.
R-kioskin varastoinnin ja logistiikan ympäristöjälkeä pienentää myös varastotoimintojen siirtyminen Wihurin Metro-tukulle, jolle on myönnetty LEED EB v4.1-ympäristösertifikaatti ensimmäisenä Suomessa. Varaston sertifiointiprosessiin liittyi energiakatselmus, jonka toimenpiteiden seurauksena saavutettiin noin 90 t yhteenlaskettu CO2-päästövähenemä, mikä vastaa noin 18 omakotitalon vuotuista CO2-päästöä.
– Wihurin yli 100 vuoden historia suomalaisena perheyhtiönä on luonut meille vahvan arvopohjan, jossa vastuullisuus näkyy kaikessa toiminnassamme. Sen merkitys kasvaa koko ajan ja sitä kiihdyttää voimakkaasti kuluttajien odotukset konkreettisista vastuullisista teoista. Vastuullisuus on erittäin tärkeä elementti kehittyvässä ja pitkäjänteisessä kumppanuudessa R-kioskin kanssa ja meillä on tässä selkeä yhteinen tavoite – tehdä yhdessä enemmän, Wihurin Metro-tukun asiakkuusjohtaja Mikko Poikolainen sanoo.
Lisätietoja:
Ann-Charlotte Schalin, markkinointijohtaja, R-kioski Oy, p. 020 5544 205 s-posti: ann-charlotte.schalin@r-kioski.fi
Mikko Poikolainen, asiakkuusjohtaja, Wihuri Oy Aarnio Metro-tukku, p. 020 510 4152, s-posti: mikko.poikolainen@wihuri.fi
R-kioski on kannattava, kauppiasvetoinen kioskiketju, joka tarjoaa asiakkailleen monipuolisen valikoiman viihdettä, jännitystä ja mielihyvää sekä tärkeitä arjen tuotteita ja palveluita – nopeasti ja mukavasti aamusta iltaan. R-kioski on osa Reitan Group -yhtiöön kuuluvaa Reitan Convenience -yhtiötä, ja sillä on valtakunnallinen peitto n. 540 myymälällä. R-kioskin bränditunnettuus on 98 %.
Reitan Convenience -yhtiöön kuuluvat R-kioski Suomessa, Narvesen Norjassa ja Latviassa, Pressbyrån Ruotsissa, 7-Eleven ja Shell/7-Eleven Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa, R-kiosk Virossa, Lietuvos Spauda Liettuassa, sekä uusimpana hankintana Baltian maissa toimiva Caffeine Roasters -kahvilaketju. Reitan Convenience on markkinajohtaja jokaisessa toimintamaassaan. Vuonna 2018 Reitan Conveniencen liikevaihto oli 1,67 miljardia euroa ja myymälöiden lukumäärä oli 2 200. Vuonna 2018 Reitan Groupin liikevaihto oli 9,7 miljardia euroa ja henkilökuntaa sillä oli 37 700.
Wihuri Oy Aarnio Metro-tukku on yksi Suomen johtavista päivittäistavara-alan tukkukaupoista, joka huolehtii noin 30 000 food service -alan, julkishallinnon sekä vähittäis- ja huoltamokaupan asiakkaasta. Wihurin Metro-tukku palvelee koko maan kattavan toimitusmyynnin, Metro-pikatukkuverkoston ja eMetro.fi:n kautta. Wihurin Metro-tukun uusi logistiikkakeskus sijaitsee Vantaan Viinikkalassa. Wihurin Metro-tukulla on yli sadan vuoden kokemus monipuolisesta tukkukaupasta ja se kuuluu kansainvälisesti toimivaan Wihuri-konserniin, joka on suomalainen perheyhtiö. Wihurin Metro-tukun visiona on olla tukkukaupassa Suomen luotettavin kumppani – tutustu Wihurin Metro-tukkuun osoitteessa eMetro.fi.