Lehdistötiedote 16.8.2018.

Paluu arkeen ei aina ole helppoa ja jo pienikin asia voi nostaa suunpielet ylöspäin. R-kioski on varautunut lomaltapalaajien piristämiseen sadoilla vitseillä. Jokainen Ärrältä kahvin ostanut saa nyt ilmaisen vitsin kaupan päälle.

Arkeen palaaminen ei aina naurata, mutta hyvällä kahvilla ja vitsillä siitä selviää paremmin. R-kioskilta kahvinsa ostavat saavat Suomen suosituimman* kahvin lisäksi vitsin kaupan päälle.

– Haluamme tehdä kahvinostosta päivän piristävimmän hetken. Asiakas saa kahvin silloin, kun sitä eniten tarvitsee ja ystävällinen myyjä toivottaa samalla mitä parhainta päivää. Autamme asiakkaitamme sopeutumaan takaisin arkeen hyvän kahvin ja huumorin avulla, R-kioskin markkinointijohtaja Ann-Charlotte Schalin

R-kioski on saanut inspiraation kampanjaan samaan Reitan-konserniin kuuluvalta ruotsalaiselta convenience-ketjulta Pressbyrånilta. Ruotsin vastaavasta ”Det finns en vits med kaffe” -kampanjasta on ketjulla hyviä kokemuksia ja samantyylinen kampanja päätettiin toteuttaa myös Suomessa. Ruotsalaisvitsejä ei kuitenkaan mukaan valikoitunut. Tiedossa on, että kaikki asiakkaat eivät juuri ostohetkellä ehdi kuuntelemaan vitsiä ja siksi kampanja-aikana jokaisen kahvin ostajalle tulostuu vitsi ostokuittiin.

– Haluamme vitsailla harmittomilla aiheilla ketään loukkaamatta. Suurin osa kuitteihin tulostuvista vitseistä ovat Bottom Clubin käsialaa. Bottom Clubin materiaali on peräisin tunnetuilta suomalaisilta artisteista ja näyttelijöiltä, kuten Jope Ruonansuulta, Juice Leskiseltä, Mato Valtoselta ja Kjell Starckilta. Mukana on sanoilla leikittelyä, suomen kielen erityisominaisuuksia sekä puujalkavitsejä, Schalin kertoo.

R-kioski ei kiellä kauppiaita itse keksimästä ja kertomasta omia vitsejään ja toki asiakkaatkin saavat mielellään jakaa omia suosikkejaan. Hyviä vitsejä on rajoitetusti, ja niitä riittää arviolta 7.10. asti.

Lisätietoja:

Anna Hakamäki, viestintä
p. 020 5544 128
s-posti: anna.hakamaki(at)r-kioski.fi

Anna-Charlotte Schalin, markkinointijohtaja
p. 020 5544 205
s-posti: ann-charlotte.schalin(at)r-kioski.fi

R-kioski on kannattava, kauppiasvetoinen kioskiketju, joka tarjoaa asiakkailleen monipuolisen valikoiman viihdettä, jännitystä ja mielihyvää sekä tärkeitä arjen tuotteita ja palveluita – nopeasti ja mukavasti aamusta iltaan. R-kioski on osa Reitan Group -yhtiöön kuuluvaa Reitan Convenience -yhtiötä, ja sillä on valtakunnallinen peitto n. 560 myymälällä. R-kioskin bränditunnettuus on 98 %.

Reitan Convenience -yhtiöön kuuluvat R-kioski Suomessa, Narvesen Norjassa ja Latviassa, Pressbyrån Ruotsissa, 7-Eleven ja Shell/7-Eleven Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa, R-kiosk Virossa sekä Lietuvos Spauda Liettuassa. Reitan Convenience on markkinajohtaja jokaisessa toimintamaassaan. Vuonna 2017 Reitan Conveniencen liikevaihto oli 1,63 miljardia euroa ja myymälöiden lukumäärä oli 2 300. Vuonna 2017 Reitan Groupin liikevaihto oli 10,7 miljardia euroa ja henkilökuntaa sillä oli 37 000.

(*Lähde: RIF-12839, 6/2017)