Tiedote 28.12.2022

Helsinki-Vantaan lentoasemalla palvelee jo kuusi Ärrää, joista kaksi uusinta avasivat porttien 15 ja 29 tuntumassa. Jokaiselta kioskilta saa matkustajien suosikkeja – tuoretta kahvia, hodareita, täytettyjä leipiä, jonka lisäksi kioskien valikoimat vaihtelevat asiakastarpeen mukaan aina matkamuistoista salaattibaariin.

Helsinki-Vantaa on valittu useaan otteeseen maailman parhaimpien lentokenttien joukkoon, ja kioskipalvelut ovat tärkeä osa asiakas- ja matkustuskokemusta. Joulun alla R-kioski avasi kaksi uutta kioskia turvatarkastuksen jälkeiselle alueelle, porteille 15 ja 29. Molemmat kioskit tavoittavat niin maailmalle lähtijät kuin kotimaassakin matkustavat, on sitten kyse loma- tai liikematkustamisesta.

Nyt Helsinki-Vantaan kuusi R-kioskia sijaitsevat tasaisesti eri puolella kenttää. Kioskeista kaksi on ennen turvatarkastusta keskusaukiolla ja tuloaulassa, uudet kaksi turvatarkastuksen jälkeen Schengen alueella ja kaksi Non-Schengen-alueella.

Asiakkaat välittömästi ostoksille

– On upeaa saada kaksi uutta R-kioskia uudistuvalle Helsinki-Vantaalle. Asiakaspalautteiden pohjalta tiedämme, että R-kioskeja on kaivattu myös Schengen puolen porttialueille. Uudet kioskit täydentävät hienosti jo olemassa olevaa monipuolista palveluamme ja tuovat lisää vaihtoehtoja nopeaan herkutteluun, välipaloihin ja mukaan otettavaan evästarjontaan. Kioskeistamme saa kätevästi myös lukemista lentomatkalle ja viime hetken tarpeet ja tuliaiset, kertoo R-kioskin toimitusjohtaja Teemu Rissanen.

R-kioskien suosiosta kertoo se, että avajaispäivänä heti nauhan leikkaamisen jälkeen molemmat kioskit täyttyivät asiakkaista. Tutut R-kioskin logot ohjasivat sujuvasti paikalle.

– Kahvi, juomat, karkit ja täytetyt leivät menivät runsain mitoin kaupaksi uusissa kioskeissa, Rissanen kertoo avajaistunnelmista.

R-kioskissa on huomattu, että turistien ja suomalaisten ostokäyttäytymisessä on joitain eroja. Matkalle lähtevät suomalaiset haluavat napata mukaan tuoretta kahvia, täytettyjä ruisleipiä ja salmiakkia. Turistit taas hankkivat Ärrältä matkalippuja, matkamuistoja ja pikaisia hodareita.

– Olemme lähteville matkustajille viimeinen suomalainen kontakti ja matkalta palaaville se ensimmäinen, Rissanen pohtii.

– Lentoasemalla tehdään vielä vuoden 2023 ajan viimeistelytöitä, joiden myötä kaupallinen tarjonta, matkustusujuvuus ja matkustuskokemus kehittyvät entisestään, Finavian kaupallinen johtaja Nora Immonen kertoo.

Kuusi palvelevaa Ärrää

Uudistuneella Helsinki-Vantaalla on nyt kuusi R-kioskia, joista ensimmäinen keskusaukiolla. Se tavoittaa niin asemalle tulevat kuin lähtijätkin seurueineen sekä aseman henkilökunnan. Keskusaukion salaattibaari on osoittautunut toimivaksi ja suosituksi.

Aseman kioskit ovat keskenään eri kokoisia, mutta pienemmissäkin pisteissä valikoima on laaja ja kohdennettu juuri sille matkustajaryhmälle, joka alueella liikkuu. Esimerkiksi portin 29 R-kioskilla on panostettu erityisesti nopeasti ja jonottamatta sujuvaan kahvin myyntiin. Portilla 43 olevasta kioskista taas saa matkan juhlistamiseksi lasillisen kuohuvaa tai vaikkapa vilttejä, jotta kaukolentoaan odottavat voivat torkkua lämpimästi.

– Olemme saaneet kaikkiin kioskeihin huippukauppiaat, jotka ovat henkilökuntansa kanssa asiakaspalvelun ammattilaisia. Uusien kioskien suunnittelussa ja valikoiman rakentamisessa olemme tehneet tiimin kanssa hyvää yhteistyötä. Eihän meidän väestämme voi olla muuta kuin ylpeä, Rissanen vakuuttaa.

Uusina kauppiaina Helsinki-Vantaalla ovat portin 15 kioskissa Maruan Ben Tarcha ja portilla 29 Fuad Hasan. Molemmat ovat jo aiemmin toimineet ansiokkaasti R-kauppiaina.

Immonen toteaa, että Helsinki-Vantaan matkustajamäärät ovat lähteneet hyvään kasvuun koronavuosien jälkeen ja talven lomasesongin oletetaan olevan vilkas.

Tulevalta talvilomasesongilta odotetaan myös R-kioskeissa kasvavaa myyntiä.

– Lentoaseman R-kioskit olivat koko ajan auki myös poikkeusaikoina, koska kauppiaamme halusivat tarjota matkaevästä kaikissa tilanteissa ja palvella niin matkustajia kuin kentällä töissä oleviakin. Nyt odotuksemme ovat kevätkaudelle valoisat ja positiiviset, Rissanen sanoo.

Lisätietoja:

viestinta@r-kioski.fi, puh. +358 20 5544 128

R-kioski on yrittäjävetoinen convenience-ketju, joka tarjoaa asiakkailleen syötävää ja juotavaa sekä tärkeitä jokapäiväisiä tuotteita ja palveluita – nopeasti ja mukavasti silloin ja sieltä mistä asiakas niitä haluaa. Ärrällä henkilökohtainen palvelu ja hyvä hinta-laatusuhde ylittää asiakkaan odotukset. R-kioski – nopeaa ja mukavaa on asiointi. R-kioski on osa REITAN-yhtiöön kuuluvaa REITAN CONVENIENCE -yhtiötä, ja sillä on valtakunnallinen peitto n. 450 myymälällä. R-kioskin bränditunnettuus on 95 %. 

REITAN CONVENIENCE -yhtiöön kuuluvat R-kioski Suomessa, Narvesen Norjassa, Latviassa ja Liettuassa, Pressbyrån Ruotsissa, 7-Eleven Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa, YX 7-Eleven Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa, R-kiosk Virossa, Lietuvos Spauda Liettuassa, Caffeine Roasters -kahvilat Latviassa, Virossa, Liettuassa, Norjassa ja Tanskassa sekä Northland-kahvilat Norjassa. REITAN CONVENIENCE on markkinajohtaja jokaisessa toimintamaassaan. Vuonna 2021 REITAN CONVENIENCEN liikevaihto oli 1,3 miljardia euroa ja myymälöiden lukumäärä oli n. 2 000. Vuonna 2021 koko REITANIN liikevaihto oli 10,5 miljardia euroa ja henkilökuntaa sillä oli 42 000.