Tiedote 11.10.2023
Joulukorttikampanjassa yksityishenkilöt, saavat kirjoittaa R-kioskeilla kortteja ihmisille, jotka ovat erityisesti joulumielen tarpeessa.
Tänä jouluna pysähdytään lahjakiireiden keskellä olennaisen äärelle. Tunteella kirjoitettu tervehdys tuo lämpöä ja empatiaa joulun pyhiin, jotka eivät ole välttämättä kaikille helppoa aikaa. Lyhytkin tervehdys voi merkitä vastaanottajalleen paljon. Hyvää joulumieltä jaetaan käsin kirjoitetuin joulukortein kampanjassa, jonka järjestää Suomen Korttipiste yhteistyössä R-kioskin kanssa.
Joulukorttien avulla halutaan ylläpitää tärkeää kirjoittamisen taitoa ja kulttuuria. Käsin kirjoitetuilla korteilla välitetään joulun iloa heille, jotka sitä erityisesti tarvitsevat: esimerkiksi hoivakodeissa asuville ikäihmisille tai sairaalapotilaille. Osa heistä viettää joulua kaukana perheestä ja muista läheisistä.
”Tämä kampanja on ehdottomasti yksi yrityksen ja myös henkilökohtaisesti minun kohokohdistani joka vuosi. On todella hienoa nähdä aikuisten ja lasten kirjoittamat kortit ja sen ilon mitä kirjoittaminen tuo, sekä toisaalta kuulla vastaanottajien aidot, iloiset onnellisuuden hetket, kun heitä on muistettu. Tämä tuo kyllä omaankin työhöni ihan aitoa merkitystä ja olemme me itsekin lasteni kanssa edellisinä vuosina muutamia tervehdyksiä kirjoitettu”, Suomen Korttipisteen toimitusjohtaja Kalevi Koistinen kommentoi.
Tänä vuonna kortteja jaetaan aikaisempia vuosia laajemmin eri kohteisiin. R-kioski on tänä vuonna mukana tarjoamassa valtakunnallisesti kirjoituspaikat ympäri Suomen. Kioskeilla on yhteensä 200 000 korttia kirjoitettavana. Kutsumme kaikki mukaan kirjoittamaan – Suomeen kun mahtuu yhtä monta hyvää joulua kuin kirjoittajaa ja vastaanottajaakin.
”R-kioskin tavoite on piristää jokaisen päivää, joten olemme erittäin mielellämme mukana Hyvän mielen joulukorttikampanjassa. Valtakunnallinen ja laaja kioskiverkostomme takaa mahdollisimman monelle halukkaalle mahdollisuuden osallistua korttien kirjoittamiseen. Näen että monet aamukahvi asiakkaistamme innostuvat jakamaan joulumieltä seniorikoteihin ja sairaaloihin”, sanoo R-kioskin tuotepäällikkö Jari Aho
Korttipisteen yhteistyökumppani Pakettipiste haluaa omalta osaltaan tukea kampanjan toteutusta kuljettamalla Hyvän mielen joulukortit ympäri Suomen. ”Meille vastuullisuus on myös käytännön tekoja”, sanoo logistiikkajohtaja Juha Tiittanen.
Näin jaat joulumieltä:
Kuka tahansa yksityishenkilö voi kirjoittaa kortteja suurimmalla osalla R-kioskeista koko marraskuun 2023 ajan. Kirjoittamispisteet löytyvät joulukorttikampanjan verkkosivuilta osoitteesta https://korttipiste.fi/joulukorttikampanja/. Kirjoitetut kortit jätetään kioskille ja kioskihenkilökuntamme lähettää ne marraskuun lopussa eteenpäin.