Lehdistötiedote 4.1.2021.

Osana yrityksensä vastuullisuusohjelmaa R-kioski kohdistaa tänä vuonna 30 000 euron tukipaketin yksittäisille urheilijoille. R-kioski valitsi avoimen haun kautta ja yli tuhannen hakemuksen joukosta uuteen talliinsa kymmenen urheilijaa. Joukkueeseen mukaan valittiin muun muassa vuoden urheilijaksi ehdolla oleva uimari Ida Hulkko Tampereelta ja kultamitaliin paralympialaisissa Pariisissa vuonna 2024 tähtäävä parapöytätennispelaaja Aino Tapola Helsingistä.

R-kioski on valinnut uuteen joukkueeseensa kymmenen omassa lajissaan menestynyttä urheilijaa, joita se tukee ensi vuoden aikana yhteensä 30 000 eurolla.

– Hakemuksien määrä ylitti odotuksemme. Saamastamme palautteesta kävi ilmi, että urheilijat ovat selvästikin ahtaalla tällä hetkellä, kun moni ei ole päässyt kisaamaan, pelaamaan tai muuten näyttämään taitojaan. Harjoittelua on jatkettu edelleen, mutta moni totesi, että tuki tulee nyt todella tarpeeseen, R-kioskin markkinointijohtaja Tarmo Kirjonen sanoo.

Saadun palautteen vuoksi R-kioski päätyikin valitsemaan 5–8 urheilijan sijaan joukkueeseensa kymmenen henkilöä. Ärrän joukkueessa on kattava läpileikkaus suomalaisesta urheilukentästä, niin maantieteellisesti kuin lajien kirjonkin osalta.

– Mukana tiimissämme on esimerkiksi juoksija, vapaaottelija ja freeski-urheilija. Porukan nuorin on 17-vuotias rallikuski Oulusta ja kokenein jäsen 50-vuotias moukarinheittäjä Lahdesta, Kirjonen kertoo.

Rahallisen tuen lisäksi R-kioski tarjoaa urheilijoille näkyvyyttä, sillä yhtiö seuraa urheilijoiden matkaa läpi vuoden eri kanavissaan. 

– Toivon, että myös muut yhtiöt ja toimijat lähtisivät tukemaan urheilijoita Ärrän tapaan. Meille yhteistyö on erityisen luontevaa, sillä aktiivisesti liikkuvat urheilijat käyttävät palvelujamme ahkerasti laajan mukaan ostettavan ruokavalikoimamme ansiosta, R-kioskin toimitusjohtaja Teemu Rissanen toteaa.

 

R-joukkueeseen valitut urheilijat 

Veikko Nugraha

23-vuotias kolmiloikkaaja Helsingistä. On voittanut sisäratojen SM-kilpailuista kolmiloikan pronssia vuonna 2017. Kalevan kisoissa on saavuttanut kolmiloikan pronssia vuonna 2018. Haluaa tuottaa suomalaisille urheilun kautta hyvää fiilistä, ylpeyttä ja kylmiä väreitä, joita on itse saanut! 

 Amira Chokairy

25-vuotias juoksija Helsingistä (400 ja 800 metrin matkat). Chokairy voitti 400 metrin juoksussa Kalevan kisoissa 2019 Lappeenrannassa kultaa ja Kalevan kisoissa 2020 Turussa hopeaa. Aloittanut yleisurheilun jo 7- vuotiaana ja kilpaillut siitä asti pitkäjänteisesti tavoitteidensa eteen. 

 Satu Lehtonen

50-vuotias moukarinheittäjä Lahdesta. Aloitti moukarinheiton vasta kolme vuotta sitten, mutta laji vei mukanaan ja Lehtonen on kehittynyt jo maailman kärjen tasolle. SM-kultamitaleita on tullut useita ja edellisistä EM-kisoista tuli kaksi pronssia. Satu heitti vuonna 2020 oman ikäluokan uuden SE:n. Vuoden 2020 maailman tilastossa Satu on omassa ikäluokassaan toisena. Tavoitteena hänellä on maailman mestaruus seuraavissa MM-kisoissa vuonna 2022.

Olli Santalahti

26-vuotias vapaaottelija Turusta, joka on intohimoisesti omistanut koko elämänsä kamppailulajeille jo vuodesta 2006 lähtien. On menestynyt lajissaan erittäin hyvin ja on oman painoluokkansa paras vapaaottelija Suomessa. Tavoitteena päästä UFC:hen heti koronatilanteen päätyttyä.  

 Ida Hulkko

22-vuotias ammattilaisuimari Tampereelta. Kuuluu uinnin maajoukkueen huippuryhmään ja on ainoana suomalaisnaisena rikkonut Tokion olympialaisten A-rajan.  Ammattiharjoittelun lisäksi rakastaa jakaa omaa tietouttaan uinnissa nuoremmille sukupolville. Ehdolla vuoden urheilijaksi.

 Toni Herranen

17-vuotias rallikuski Oulusta. On ajanut kartingia seitsemän vuotta ympäri Eurooppaa, myös MM-kisoissa. Viimeiset kaksi vuotta ajanut rallia ja tällä kaudella (2020) voitti SM-hopeaa historian nuorimpana kuljettajana. Tavoitteena maailman mestaruus. 

 Antti Aalto

25-vuotias Kuopiossa asuva mäkihyppääjä. Aloitti mäkihypyn jo 6-vuotiaana ja kuuluu nyt mäkihypyn A-maajoukkueeseen. Kiertää vakituisesti maailmancup-kilpailuja, joissa paras sijoitus on tällä hetkellä 6. sija. 

 Katri Lylynperä

27-vuotias A-maajoukkuehiihtäjä Sastamalasta. Harjoittelee ja asuu nykyisin Vuokatissa. Tavoitteena on tulevat talviolympialaiset Pekingissä 2022, etenkin sprinttimatka. 

 Miika Virkki

23-vuotias freeski-laskija Rovaniemeltä, joka nykyisin asuu Rukalla. Lajina Freeski Slope Style ja Big Air. On lasketellut ja kisannut intohimolla maajoukkueessa jo seitsemän vuotta. 

Aino Tapola

23-vuotias parapöytätennispelaaja Helsingistä. Kilpailee parapöytätenniksessä pyörätuoliluokassa 1. Tavoitteena olla lajinsa maailman paras ja voittaa kultaa paralympialaisissa Pariisissa 2024. 

 

Lisätietoja urheilijoista osoitteessa: r-kioski.fi/urheilu 

Lisätietoja:

Tarmo Kirjonen, markkinointijohtaja, R-kioski Oy

+358 50 438 43 88 / tarmo.kirjonen@r-kioski.fi ´

R-kioski on yrittäjävetoinen convenience–ketju, joka tarjoaa asiakkailleen syötävää ja juotavaa sekä tärkeitä jokapäiväisiä tuotteita ja palveluita – nopeasti ja mukavasti silloin ja sieltä mistä asiakas niitä haluaa. Ärrällä henkilökohtainen palvelu ja hyvä hinta-laatusuhde ylittää asiakkaan odotukset. R-kioski – nopeaa ja mukavaa on asiointi. R-kioski on osa Reitan Group -yhtiöön kuuluvaa Reitan Convenience -yhtiötä, ja sillä on valtakunnallinen peitto n. 480 myymälällä. R-kioskin bränditunnettuus on 98 %

Reitan Convenience -yhtiöön kuuluvat R-kioski Suomessa, Narvesen Norjassa, Latviassa ja Liettuassa, Pressbyrån Ruotsissa, 7-Eleven ja Shell/7-Eleven Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa, R-kiosk Virossa, Lietuvos Spauda Liettuassa, Baltian maissa toimiva Caffeine Roasters -kahvilaketju sekä Northland kahvilat Norjassa. Reitan Convenience on markkinajohtaja jokaisessa toimintamaassaan. Vuonna 2019 Reitan Conveniencen liikevaihto oli 1,5 miljardia euroa ja myymälöiden lukumäärä oli 2 100. Vuonna 2019 Reitan Groupin liikevaihto oli 9,2 miljardia euroa ja henkilökuntaa sillä oli 38 400.